Kauppalehti nosti aiheellisesti esiin oudoksunnan siitä, että vain 35 prosenttia patentti- ja rekisterihallituksen tilintarkastusvalvonnan laadunvarmistuksen läpikäymistä tilintarkastuksista hyväksyttiin (KL 4.2.). Tämän perusteella kaksi kolmasosaa tilintarkastuksista olisi kelvottomia.
On vaikea uskoa, että tulos antaisi oikean kuvan suomalaisen tilintarkastuksen laadusta, vaikka varmasti löytyy yksittäistapauksia, joissa olisi parantamisen varaa.
Ajankohta keskustelulle on oivallinen, sillä työ- ja elinkeinoministeriö on käynnistänyt hankkeen, jossa valmistellaan mahdollisuutta valita pienille yrityksille kevyempi tarkastus tilintarkastuksen sijaan.
Lakisääteinen tilintarkastus perustuu suuryritysten tarpeista laadittuihin kansainvälisiin tilintarkastusstandardeihin. Menettely on pienyrityksen kannalta varsin raskasta, mikroyrityksistä puhumattakaan.
Lakisääteisen tilintarkastuksenpohjana olevat standardit sisältävät yli tuhat sivua ohjeita. On selvää, että näin raskas menettely on pienille yrityksille ylimitoitettu. Olisikohan niin, että ainakin osa laadunvalvonnan hampaisiin jääneistä tarkastuksista on sellaisia, joissa tilintarkastuksen dokumentaatio ei vastaa tilintarkastuksen standardeja täysimääräisesti, vaikka itse tarkastus on ollut riittävän laaja ja perusteellinen yrityksen toimintaan ja kokoon nähden.
Ongelmalle on olemassa ratkaisu. Tilintarkastusstandardit tuntevat myös kevyemmän review-menettelyn, yleisluontoisen tarkastuksen. Sitä koskeva standardi on noin 80-sivuinen, eli ei olematon sekään.
Review-menettelyssä tarkastuksen päävaiheet ovat samat kuin lakisääteisessä tilintarkastuksessa. Yleisluontoisessa review’ssä tarkastus suoritetaan ensisijaisesti kyselyillä sekä tietoja ja lukuja analysoimalla. Menettelyssä korostuu tilintarkastajan ammatillinen harkinta. Jos saatuja vastauksia tai tietoja on syytä epäillä, tilintarkastajan on pureuduttava syvemmälle.
Sääntelyssä on oltava ohjenuorana suhteellisuusperiaate. Raskasta sääntelyä ei pidä käyttää, jos selvitään kevyemmälläkin. Review-menettelyn sisältämä yleisluontoinen tilintarkastajan suorittama varmennus tulisikin sallia pienyrityksille. Tämä vaihtoehto on jo käytössä muutamassa EU-maassa, esimerkiksi Tanskassa, Virossa ja Ranskassa.
Tilintarkastuksen laadunvalvonnan tulokset kuvaavat, kuinka tarpeellinen on työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämä hanke, jolla sallittaisiin pienille yrityksille review-menettely vaihtoehdoksi lakisääteiselle tilintarkastukselle.
Leena Linnainmaa
varatoimitusjohtaja, Keskuskauppakamari
Kirjoitus on julkaistu alun perin Kauppalehdessä 21.2.2019.