Oikeusministeri Antti Häkkänen ilmoitti perjantaina käynnistävänsä välimiesmenettelystä annetun lain uudistamishankkeen vielä tällä hallituskaudella. Hankkeen etenemisellä on merkittävä positiivinen vaikutus Suomelle. Kun lainuudistushankkeen lopputuloksena Suomeen saadaan kansainväliset standardit täyttävä välimiesmenettelylaki, suomalainen riidanratkaisu pystyy aikaisempaa merkittävästi paremmin palvelemaan kansainvälistyneen elinkeinoelämän tarpeita ja houkuttelemaan myös ulkomaalaisia välimiesmenettelyn käyttäjiä ja riitoja ratkaistavaksi Suomeen ja suomalaiseen välimiesmenettelyyn. Välimiesmenettelyn taloudelliset vaikutukset levittäytyvät laajalti yhteiskuntaan.
Keskuskauppakamari teki oikeusministeriölle aloitteen vuodelta 1992 olevan välimiesmenettelystä annetun lain uudistamiseksi. Keskuskauppakamari peräänkuulutti sitä, että nykyisessä laissa havaittujen vanhentuneiden säännösten ja puutteiden korjaamisen lisäksi lain uudistamisen tavoitteena tulisi olla kansainvälisesti kilpailukykyinen ja parhaita kansainvälisiä käytänteitä vastaava välimiesmenettelylaki.
Kaupalliset ja erityisesti liike-elämän sopimussuhteet ovat monimuotoistuneet ja kansainvälistyneet merkittävästi nykyisen lain voimassaoloaikana eikä laki ole enää pystynyt vastaamaan näihin toimintaympäristön muutoksiin. Tähän kiinnittivät huomiota myös yli 200 elinkeinoelämän edustajaa, joiden allekirjoittaman vetoomuksen lain uudistamiseksi Keskuskauppakamari luovutti keväällä 2018 oikeusministeri Antti Häkkäselle.
Oikeusministeriö piti lain uudistamistarpeista kuulemistilaisuuden syyskuussa, jonka jälkeen se avasi julkisen kuulemisen asiaan liittyen. Julkisen kuulemisen aikana oikeusministeriölle jätettiin lähes 40 lausuntoa. Nyt oikeusministeriö on arvioinut lausuntokierroksen aikana vastaanottamansa lausunnot ja todennut, että välimiesmenettelylain uudistamiselle on tarve.
”Oikeusjärjestelmän toimivuus on Suomen taloudellisen menestyksen tärkeimpiä pilareita. Luottamus riidanratkaisun toimivuuteen ja oikeuksien toteutumiseen nousee yhä tärkeämmäksi tekijäksi yritystoiminnan ja investointien kannalta. Välimiesmenettely tarjoaa yrityksille kilpailukykyisen tavan riidanratkaisuun. Olemme havainneet parannettavaa nykylaissa, joten käynnistämme välimiesmenettelylainsäädännön uudistamisen”, ministeri Häkkänen kertoi 25.1.2019 Asianajajapäivässä Helsingin Messukeskuksessa.
”Kiitämme oikeusministeri Antti Häkkästä perusteellisesta työstä lain uudistamisen tarpeellisuuden arvioinnissa. Välimiesmenettelylain uudistaminen hyödyttää yhteiskuntaa laajasti tuoden Suomeen verotuloja ja työpaikkoja”, toteaa Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. ”Tulemme antamaan täyden tukemme ja merkittävän työpanoksen lainuudistushankkeelle”.
Myös Keskuskauppakamarin riidanratkaisupalveluista vastaava johtaja Heidi Merikalla-Teir kiittelee oikeusministeriön päätöstä edetä välimiesmenettelylain uudistamisessa.
”Suomella on välimiesmenettelylain uudistamisen myötä kaikki edellytykset lähteä systemaattisesti rakentamaan kansainvälistä tunnettuutta riidan ratkaisussa ja nousta merkittäväksi liikeriitojen ratkaisupaikaksi. Suomen maantieteellinen sijainti, korruption vähäisyys sekä maine puolueettomana maana ovat tekijöitä, joiden pohjalle on yhdessä toimivan sääntely- ja toimintaympäristön kanssa hyvä rakentaa”.
Välimiesmenettely on nopea ja luottamuksellinen vaihtoehto yleisissä tuomioistuimissa käytäville oikeudenkäynneille. Välimiesmenettelyä käytetään vakiintuneesti liike-elämässä syntyvien kotimaisten ja kansainvälisteen riitojen ratkaisemiseksi.
Välimiesmenettely on myös merkittävä kansallinen vientituote ja valtiot kilpailevat lainsäädännöllisin toimin siitä, kuinka ne saisivat houkuteltua liike-elämän riitaisuuksia ratkaistavaksi alueellaan käytävissä välimiesmenettelyissä. Välimiesmenettely on palvelu, joka tuottaa verotuloja valtioille. Lainuudistuksen taloudelliset vaikutukset levittäytyvät laajalti yhteiskuntaan. Siitä hyötyvät erityisesti välimiesmenettelyihin osallistuvat yritykset, asianajo- ja asiantuntijapalveluiden tarjoajat, välitysinstituutit, majoitus-, ravitsemus- ja matkailuala sekä välillisesti lukuisat muut toimijat.
Lue lisää välimiesmenettelylain uudistamishankkeen käynnistymisestä oikeusministeriön 25.1.2019 julkaistusta tiedotteesta.
Keskuskauppakamarin tekemä aloite liitteineen löytyy täältä.