Kansainväliset markkinointisäännöt päivitetty – yritysten syytä perehtyä uusiin sääntöihin

Kansainvälisen kauppakamarin (ICC) päivitettyjä markkinointisääntöjä aletaan soveltaa 1. syyskuuta alkaen. Säännöissä on otettu huomioon entistä yksityiskohtaisemmin, että yritykset markkinoivat yhä enemmän digitaalisessa ympäristössä.

Kuva: Pixhill

Merkittävin muutos on, että säännöissä painotetaan vaatimusta siitä, että kaupallinen viesti on voitava tunnistaa. Mainos ei saa olla sekoitettavissa yksityishenkilöiden viesteihin tai toimitukselliseen sisältöön.

Kuluttajan on voitava vaivatta tunnistaa mainos mainokseksi riippumatta siitä, missä mainos on julkaistu. Erityisesti silloin, kun mainos julkaistaan sosiaalisen median alustalla, mainonnan tunnistettavuuteen on kiinnitettävä erityistä huomiota. Säännöissä todetaan yksiselitteisesti, että ”Tarvittaessa mainos on merkittävä mainokseksi.” Kuluttajalle on myös olennaista tietää, kuka on mainostaja.

ICC:n säännöt vahvistavat kuluttajansuojaa, mutta samalla ne edistävät reilua kilpailua yritysten kesken. Säännöt muodostavat Suomessa normiston, johon esimerkiksi mainonnan eettinen neuvosto perustaa ratkaisunsa.

Kaikkien mainostajien, medioiden ja mainonnan tekijöiden on syytä tuntea ICC:n markkinointisäännöt. Medioita ovat paitsi televisio, radio ja sanoma- ja aikakauslehdet niin myös bloggaajat, vloggaajat ja instagrammaajat. Koska säännöt ovat globaalit, ne ovat omiaan helpottamaan alan toimijoita toimimaan oikealla tavalla maasta riippumatta. Alan toimijoiden on syytä tutustua ICC:n markkinointisääntöihin ja tarvittaessa päivittää omat käytäntönsä vastaamaan uusia sääntöjä.

-Vastuullinen markkinoija tutustuu sääntöihin ja huolehtii, että uudet painotukset on otettu huomioon omassa toiminnassa, toteaa Keskuskauppakamarin markkinointioikeudellisten asioiden pääsihteeri Paula Paloranta.

Jos yrityksen mainoksesta tehdään lausuntopyyntö, se voidaan käsitellä joko mainonnan eettisessä neuvostossa tai Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnassa. Nämä markkinoinnin alan itsesääntelytoimielimet soveltavat ICC:n päivitettyjä sääntöjä 1.9.2019 alkaen. Myös markkinaoikeus voi viitata perusteluissaan ICC:n markkinointisääntöihin.

Säännöt löytyvät kokonaisuudessaan täältä.

Liiketapalautakunta antaa lausuntoja markkinoinnin hyvän liiketavan mukaisuudesta (B2B) ja mainonnan eettinen neuvosto hyvän tavan mukaisuudesta (B2C).

www.liiketapalautakunta.fi

www.mainonnaneettinenneuvosto.fi

Lisätietoja: Paula Paloranta, pääsihteeri (markkinointioikeudelliset asiat), puh. 050 548 0236