Lakisääteinen ilmoituskanava puuttuu vielä viidesosalta yrityksiä – kanavien määrä kuitenkin noussut kahdessa vuodessa merkittävästi

Keskuskauppakamarin johtaja Stina Wikberg, yritysten itsesääntely ja vastuullisuus. Kuva: Liisa Takala.

Lakisääteinen ilmoituskanava puuttuu vielä noin viidesosalta 50 henkeä tai sen yli työllistävistä yrityksistä, selviää Keskuskauppakamarin tekemästä kyselystä. Edistystä on kuitenkin tapahtunut; kaksi vuotta sitten ilmoituskanava oli käytössä vasta noin puolella yrityksistä. EU-direktiiviin perustuva laki ilmoittajan suojelusta velvoittaa yrityksiä tarjoamaan ilmoituskanavan, jota kautta työntekijät voivat kertoa havaitsemistaan epäkohdista.

”Kyselymme perusteella voi sanoa, että yritysten tietoisuus ilmoituskanavan välttämättömyydestä on kasvanut, mutta silti Suomessa on vielä paljon yrityksiä, joissa ilmoituskanava ei ole vielä käytössä. Odotettavissa on, että lukuisia ilmoituskanavia otetaan vielä tänä vuonna käyttöön”, sanoo Keskuskauppakamarin yritysten itsesääntelystä ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Stina Wikberg.

Laki ilmoittajansuojelusta tuli voimaan vuoden 2023 alussa. Se velvoittaa kaikkia 50 henkeä tai sitä enemmän työllistäviä organisaatioita hankkimaan ilmoituskanavan. Alle 250 henkeä työllistävillä organisaatioilla on aikaa avata ilmoituskanava joulukuun puoliväliin mennessä.

Keskuskauppakamarin kysely lähetettiin suomalaisille organisaatioille, joilla on Asiakastiedon mukaan vähintään 50 työntekijää. Lisäksi kysely lähetettiin Keskuskauppakamarin asiakasrekisterin yrityksille. Kysely lähetettiin sähköpostitse ja siihen vastasi 219 organisaatiota.

Suurin osa organisaatioista, 85 prosenttia, käyttää sähköistä ilmoituskanavaa ja on hankkinut sen ulkopuoliselta palveluntarjoajalta. Reilusti yli puolella, 64 prosentilla, kanava on avoin kaikille sidosryhmille, eli muillekin kuin omille työntekijöille. Laki velvoittaa avaamaan ilmoituskanavan vain organisaation omille työntekijöille.

”Tämä kertoo siitä, että yritykset haluavat toimia vastuullisesti ja kokevat, että avoimuus myös yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden suuntaan on tärkeää”, Wikberg sanoo.

Suurin osa, 82 prosenttia yrityksistä käsittelee kanavan kautta tulleet ilmoitukset itse. Vain harva ostaa palvelun ulkopuolelta. Ilmoitusten käsittelijätiimit vaihtelevat paljon. Useimmiten käsittelijänä on henkilöstöjohtaja, toimitusjohtaja ja/tai talousjohtaja.

”Olennaista on, että ilmoitukset käsitellään ammattitaidolla ja objektiivisesti, jotta luottamus ilmoituskanaviin vahvistuu”, sanoo Keskuskauppakamarin vastuullisuusasiantuntija Anne Vanhala.

Wikberg Stina

Wikberg Stina

Johtaja, yritysten itsesääntely ja vastuullisuus

+358 40 342 4781

Anne Vanhala

Vastuullisuusasiantuntija

+358 50 339 1625

Kategoriat:Vastuullisuus, Ilmoituskanava, Stina Wikberg