Mitä lahjaksi valmistuneelle? – Varmista onko lahjasi verovapaa

Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala. Kuva: Elmo Eklund.

Kesän korvilla juhlitaan ammattiin valmistuneita ja ylioppilaita. Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija muistuttaa ottamaan selvää siitä, millainen valmistujaislahja aiheuttaa antajalleen veroseuraamuksia. Kaikki lahjat eivät kuulu lahjaverotuksen piiriin ja esimerkiksi tavanomaista koti-irtaimistoa voi lahjoittaa valmistuneelle verovapaasti.

Kevään kääntyessä kesään juhlitaan valmistuneita ja moni pohtii oikeanlaista lahjaa vastavalmistuneelle. Lahjoja hankkiessa on kuitenkin hyvä huomioida verotukselliset yksityiskohdat, jotta vältytään yllättäviltä veroseuraamuksilta.

Keskuskauppakamarin johtava veroasiantuntija Tomi Viitala muistuttaa, että ammattiin valmistuneelle tai tuoreelle ylioppilaalle voi halutessaan antaa kalliimmankin lahjan ilman veroseuraamuksia.

”Verottomia lahjoja voi antaa haluamalleen henkilölle alle 5 000 euron arvosta kolmen vuoden aikana. Lahjansaajan kolmen vuoden aikana samalta lahjanantajalta saamat lahjoitukset lasketaan yhteen, ja lahjaveroa joudutaan maksamaan vain, jos samalta henkilöltä saatujen lahjojen yhteenlaskettu arvo on vähintään 5 000 euroa”, sanoo Viitala.

Viitalan mukaan verovapaa lahja voi olla yhtä hyvin rahaa kuin muutakin omaisuutta, kuten pörssiosakkeita tai koruja. Verovapaan lahjan voi myös antaa kenelle tahansa henkilölle. Sukulaisuussuhteella ei ole merkitystä, kun lahja jää alle verotettavan määrän.

Kaikki lahjat eivät kuitenkaan kuulu lahjaverotuksen piiriin. Tavanomaista koti-irtaimistoa voi lahjoittaa verovapaasti, jos yksittäisen esineen arvo ei ole 4 000 euroa tai enemmän.

”Tavanomaiseksi koti-irtaimistoksi katsotaan esimerkiksi huonekalut ja kodinkoneet. Sen sijaan arvokkaampia taideteoksia ei yleensä voida pitää tavanomaisena koti-irtaimistona”, Viitala sanoo.

Myös koulutusta, kasvatusta tai elatusta varten annettu lahja on veroton, jos lahjaa ei ole mahdollista käyttää muuhun tarkoitukseen.

“Esimerkiksi ulkomaisen oppilaitoksen lukukausimaksun suorittaminen kummilapsen puolesta ei aiheuta veroseuraamuksia”, sanoo Viitala.

Tomi Viitala

Johtava veroasiantuntija

+358 45 7731 2025

Kategoriat:Verotus, Tomi Viitala