Suomalaiset työmarkkinat ovat monin osin jäykät. Niitä pitäisi pystyä joustavoittamaan paikallista sopimista lisäämällä, työvoiman liikkuvuutta parantamalla ja työllistymisen kynnystä alentamalla.
Paikallisesta sopimisesta on puhuttu paljon, mutta konkreettisia toimenpiteitä päättäjien suunnasta on tehty vähän. Toisaalta kaikki ei ole demokraattisesti valittujen päättäjien käsissä – työehtosopimuksista neuvotellaan työmarkkinajärjestöjen pöydissä.
Suomessa palkat eivät jousta. Sen sijaan vaikeassa taloustilanteessa työttömyys kohoaa ja pysyy korkealla taholla pitkään. Tämä on yksi keskeisimmistä pulmista suomalaisessa työmarkkinajärjestelmässä. Lisäksi työmarkkinoilla saattaa samanaikaisesti vallita sekä työntekijäpula että työttömyys. Tämä kielii kohtaanto-ongelmista eli siitä, että työnantaja ja työntekijä eivät kohtaa tarpeeksi hyvin.
”Työmarkkinoiden joustavoittaminen olisi erityisesti vaikeassa asemassa olevien ulkopiiriläisten etu, mutta pitkällä juoksulla kaikki hyötyisivät.”
Suomalaista työehtosopimusjärjestelmää tulisi muuttaa vahvemmin työllisyyttä tukevaan eli joustavampaan suuntaan. Työehtosopimuksista pitäisi voida työntekijöiden ja työnantajan yhteisellä sopimuksella pystyä poikkeamaan. Työmarkkinoiden joustavoittaminen olisi erityisesti vaikeassa asemassa olevien ulkopiiriläisten etu, mutta pitkällä juoksulla kaikki hyötyisivät.
Myös työlainsäädäntö kaipaa uudistamista yleissitovuuden suhteen. Yhteistoimintalakia sovelletaan liian pieniin yrityksiin. Työllistämisen kynnys on sekä työvoimakustannusten että irtisanomissuojan näkökulmasta korkea. Toisaalta yleissitovuus koettelee myös sopimusvapautta. Pahimmassa tapauksessa yritys pääsee työehtosopimuksen joustojen piiriin vain järjestäytymällä, mutta velvoitteet koskevat kaikkia.
Keskuskauppakamari ajaa selkeää ja yhdenvertaista työmarkkinamallia, missä kaikkia työntekijöitä ja työnantajia kohdellaan samoilla pelisäännöillä.
Keskuskauppakamarin avauksia:
Kilpailukyvyn avaimet 2020-luvulla – Suomesta maailman kilpailukykyisin maa (s. 40-42)