Uusimmat
Palaute/kommentit luvusta 1
Keskuskauppakamari kiittää mahdollisuudesta lausua asetusesitykseen. Keskuskauppakamarin näkemyksen mukaan on tärkeää, että yritystukien avulla voidaan edistää osaamisen kehittämistä, yritysten kasvua ja kansainvälistymistä. Näiden avulla tuetaan myös Suomen uudistumista.
Keskuskauppakamari myös tukee esityksen tavoitteita keventää tukiin liittyvää hallinnollista taakkaa ja tavoitetta selventää yritystoiminnan kehittämiseen tarkoitetun lainsäädännön suhdetta erityisesti Euroopan unionin tason säätelyyn.
Palaute/kommentit luvusta 2
Asetusesityksen mukaisesti avustusten enimmäismäärät määräytyisivät alueen sekä yrityksen koon mukaan. Keskuskauppakamari haluaa nostaa esille, että tämän kirjauksen ei tulisi johtaa tilanteeseen, jossa kehittämisavustukset ja toimintaympäristöavustukset aiheuttavat kilpailuvääristymiä johtuen alueesta tai yrityskoosta. Lisäksi Keskuskauppakamari pyytää kiinnittämään huomiota siihen, että asetusesityksen ajanjaksolle sijoittuu myös Euroopan unionin elvytyspaketin hyödyntäminen. On tärkeää, että esityksen tukiprosentit luovat mahdollisuuden elvytyspaketin tarkoituksenmukaiseen hyödyntämiseen eri alueilla Suomessa.
Palaute/kommentit luvusta 3
Asetusesitykseen sisältyy ELY-keskusten myöntämä toimintaympäristön kehittämisavustus, joka menee osittain päällekkäin aluekehittämislainsäädännön kehittämistuen kanssa. Keskuskauppakamari pyytää selventämään tätä mahdollista päällekkäisyyttä.
Palaute/kommentit luvusta 4
Asetusesityksen muutos uusien kustannusmallien käyttöönotosta on kannatettava hallinnollisen taakan vähentämiseksi.
Muuta palautetta asetusluonnoksesta
Keskuskauppakamari pitää asetusesitystä monilta osin kannatettavana. On hyvä, että avustusten vaikuttavuutta pyritään kasvattamaan, säätelyä selkeyttämään sekä karsimaan hallinnollista taakkaa. Valtiotukisääntöihin liittyen Keskuskauppakamari haluaa nostaa esille, että asetusesityksessä on huomioitu tämänhetkiset valtiontukisäännöt ja niihin annetut joustot de minimis tuen ja ryhmäpoikkeusasetuksen osalta, jotka jatkuvat vuoden 2023 loppuun, kun taas asetusesitysluonnoksen soveltamisaika jatkuu vuoteen 2028 saakka.