Korkeat pilvenpiirtäjät maalaavat siluetin Aasian elinkeinoelämän keskukselle – Hongkongille. Siluetista huokuu elinvoimainen ja mahdollisuuksia täynnä oleva kaupunki. Hongkong on noin seitsemän miljoonan asukkaan muodostama kaupan ja teknologian keskus. Länsimaisten ominaispiirteidensä ja toimivan infrastruktuurinsa vuoksi Hongkongissa on suomalaiselle yritykselle hyvät laajentumisen mahdollisuudet.
Tässä artikkelissa Finnish Chamber of Commerce in Hong Kongin, eli tuttavallisimmin FinnCham HK:n toiminnanjohtaja Gitta Hägg-Lundvall ja artikkelin kirjoittaja FinnCham HK:n kaupallinen ja juridinen neuvonantaja Olli Isoaho nostavat esiin mahdollisuuksia, joita Hongkong suomalaisille yrityksille tarjoaa.
Miksi Hongkong?
Hongkongin länsimaalainen ilmapiiri ja englanti toisena virallisena kielenä tekevät kaupungista suomalaiselle yhtiölle luonnollisen kauppapaikan. Hongkongissa on maailman vapain talousjärjestelmä, markkinoille pääsy on vaivatonta ja kaupungissa on toimivat verkostot suomalaisille yrityksille. Hongkongin hallinto myös markkinoi aktiivisesti kaupunkia ulkomaisten yritysten laajentumisen kohteeksi. Kaupungista löytyy paljon ulkomaisia yrityksiä tukevia valtion ylläpitämiä organisaatioita sekä runsaasti erilaisia start up -kiihdyttämöitä sekä muita kasvuyritysten kasvualustoja.
Esimerkiksi InvestHK on organisaatio, joka tukee ulkomaalaisten yhtiöiden pääsyä osaksi kaupungin elinkeinoelämää. InvestHK tarjoaa neuvontaa kaikissa liiketoiminnan aloittamiseen ja käytännön asioiden hoitamiseen liittyvissä asioissa. InvestHK on myös yksi FinnCham HK:n jäsenyrityksistä.
Hongkong toimii erinomaisena testilaboratoriona suomalaisille yhtiöille. Hongkongissa yrityksellä on mahdollisuus testata tuotteitaan ja palveluitaan ennen manner-Kiinan markkinoille siirtymistä. Hongkongin naapurikaupunki, yli 10 miljoonan asukkaan Shenzhen, on dynaaminen innovaatiokeskus, jonka tarjoamat tuotantomahdollisuudet erilaisten hyödykkeiden valmistukseen ja teollisuuteen ovat loputtomat.
Hongkong on vapaakauppa-alue, jossa verotus on kevyttä sekä yhtiöiden että henkilöiden osalta. Arvolisänveroa ei ole lainkaan ja henkilöverotus on korkeimpien kuukausitulojen osalta korkeintaan 17 prosenttia. Suomella ja Hongkongilla on myös voimassa oleva verosopimus kaksinkertaisen verotuksen poistamiseksi.
Suomesta katsottuna Hongkong on lähellä; kaupunkiin matkustaminen on vaivatonta, nopeaa ja helppoa. Satama on maailman suurimpia niin rahtimäärissä kuin matkustajamäärissäkin mitattuna. Tämän lisäksi Hongkongin lentokenttä on maailman viidenneksi vilkkain kansainvälinen kenttä yli 180 kohteella ja 100 sieltä liikennöivällä lentoyhtiöllä. Finnair lentää Helsingistä Hongkongiin suorin lennoin kahdesti päivässä.
The Greater Bay -alueen mahdollisuudet
Hongkong on osa niin sanottua The Greater Bay:n aluetta (”TGB”), joka koostuu kahdesta erityishallintoalueesta (Hongkong ja Macao) sekä yhdeksästä Kiinan kaupungista. TGB:n alueella asuu noin 70 miljoonaa ihmistä ja alueen bruttokansantuote on yhteensä noin 1,5 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Hongkongista käsin on mahdollista operoida koko TGB:n alueella, jonka perimmäisenä tarkoituksena on tavaroiden, pääoman, osaamisen ja ihmisten mahdollisimman vapaa liikkuvuus alueen sisällä.
TGB:n kehitykseen liittyy laajoja rakennusprojekteja, kuten esimerkiksi maailman pisin meren ylittävä silta – vuonna 2018 valmistunut 55 kilometrin pituinen Hongkong-Zhuhai-Macao bridge. Tämän lisäksi alueelle on loppuvuodesta 2018 valmistunut Guangzhou-Shenzhen-Hong Kong Express Rail Link, joka on ensimmäinen rautatie pikayhteys manner-Kiinan ja Hongkongin välillä.
TGB:n alueen kaupunkien edelleen yhdistyessä alueesta tulee maailman suurin lahtialueen talous Tokion, New Yorkin sekä San Franciscon lahtialueiden ohella. TGB:n koko, bruttokansantuotteen suuruus sekä teknologinen kehitys tekevät alueesta yhden tärkeimmistä tulevaisuuden kasvukeskuksista ja talouden painopistealueista. Alueelle laajentuminen avaa uusia mahdollisuuksia ja asiakaskuntia suomalaisille yhtiölle.
Finncham on suomalaisten yritysten tuki ja kumppani Hongkongissa
FinnCham HK toimii suomalaisten yritysten tukena ja on auttanut suomalaisia yrityksiä laajentumaan Hongkongiin jo yli 30 vuoden ajan. FinnCham HK:n jäsenistö koostuu niin pörssiyhtiöistä kuin pienistä ja keskisuuristakin yrityksistä. Toiminnan tarkoitus on edistää suomalaista vientiä Hongkongin alueelle ja auttaa suomalaisia yhtiöitä niiden kasvupyrkimyksissä.
FinnCham HK:n etuna ovat vahvat paikalliset verkostot. FinnCham HK:lla on esimerkiksi oma edustajansa Hongkongin International Business Committeessa, joka on Hongkongin keskeisin valtion ja yritysten välinen yhteistyöelin. Lisäksi FinnCham HK tekee yhteistyötä Hongkongin muiden kansallisten kauppakamareiden kanssa sekä esimerkiksi European Chamber of Commercen kanssa. FinnCham HK sekä Suomen Hongkongin pääkonsulaatti toimivat tiiviissä yhteistyössä ja kauppakamari on myös osa Team Finland verkostoa. Hongkongin suomalaisen kauppakamarin vuosikymmenten aikana rakennettujen kattavien verkostojen sekä jäsenyritysten mukanaan tuoman tietotaidon avulla suomalaisilla yhtiöillä on hyvät valmiudet Hongkongiin laajentumiselle.
Suomalaisilla tuotteilla on kysyntää Hongkongissa sekä muualla Aasiassa
FinnCham HK:n toiminnanjohtajan Gitta Hägg-Lundvallin mukaan Hongkong tarjoaa juuri nyt erinomaisen tilaisuuden suomalaisille yrityksille. Suomi ja pohjoismaat edustavat Hongkongissa laatua, puhtautta sekä luotettavuutta. Suomalaiset tuotteet ja osaaminen ovat Hongkongissa ja manner-Kiinassa jo hyvin edustettuina, mutta miljoonamarkkinoille mahtuisi vielä runsaasti lisää suomalaisia toimijoita.
Onnistumiset ja menestystarinat kannustavat myös muita kääntämään katseitaan Kiinaan: FinnCham HK:n jäsenyritys Kone ilmoitti tammikuussa 2019 voittaneensa tarjouskilpailun koskien Shanghain metron ”Line 18” -rakennusprojektia. Arviolta miljoona matkustajaa tulee rakennusprojektin valmistuttua käyttämään päivittäin Koneen toimittamia 128 TransitMaster -liukuportaita Shanghain eri metroasemilla. Hongkongin suomalaisyhteisöä ilahduttaa myös FinnCham HK:n jäsenyrityksen, Hartwallin, legendaarisen long drinkin saatavuus lähes jokaisesta Hongkongin ja Macaon 7Eleven -kioskista.
Verrattaessa Suomen kuluttajapooliin, Hongkongin väestö on jo itsessään suurempi markkinana kuin Suomi kokonaisuudessaan. Viime aikoina erityisesti ruoka -ja juomapuolen yhtiöt ovat tuoneet tuotteitaan Hongkongiin, joka on esimerkki laadukkaiden pohjoismaalaisten kuluttajatuotteiden nousevasta kysynnästä Hongkongissa. Suuren kuluttajamäärän lisäksi väestö asuu Hongkongissa tiiviisti, asukasmäärään verrattuna pienellä alueella. Näin ollen suuren väkijoukon tavoittaminen yhdellä kertaa on yksinkertaisempaa kuin Suomessa, jossa etäisyydet kuluttajien välillä ovat lukuisia kilometrejä.
Tekstin kirjoittaja Olli Isoaho toimii keväällä 2019 harjoittelijana Hongkongin suomalaisessa kauppakamarissa.
Finncham-verkostoon kuuluu 35 akreditoitua suomalaista kauppakamaria tai business councilia eri puolilla maailmaa.
Finncham-verkosto tukee suomalaisten yritysten kansainvälistymistä. Lisää verkoston toiminnasta: www.finncham.fi