Kauppakamarikysely: Ulkomaalaisia osaajia tarvitaan myös duunaritöihin – kokemukset ulkomaalaisista osaajista enimmäkseen positiivisia

Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Mikko Valtonen. Kuva: Liisa Takala.

Kauppakamareiden kyselyn mukaan ulkomailta rekrytoivat yritykset tarvitsevat osaajia erityisesti ns. duunaritöihin. Noin 70 prosenttia niistä yrityksistä, jotka aikovat jatkossa rekrytoida ulkomailta kertoivat hakevansa ulkomaalaisia osaajia nimenomaan työntekijätehtäviin. Keskuskauppakamari on huolissaan siitä, että maahanmuuton vauhdittamiseen tähtäävät toimet keskittyvät liikaa vain asiantuntijoihin ja erityisasiantuntijoihin. 

Kauppakamareiden tekemän ulkomaalaisten osaajien rekrytointia selvittäneen kyselyn mukaan yleisin syy rekrytoida ulkomaalaisia osaajia on se, että Suomesta ei ole saatavilla yrityksen tarvitsemaa osaavaa työvoimaa. Kyselyyn vastanneista yrityksistä noin 40 prosenttia on jo rekrytoinut ulkomaalaisia työntekijöitä ja noin 40 prosenttia aikoo rekrytoida myös jatkossa.

Tarve on erityisesti duunareille – noin 70 prosenttia yrityksistä, jotka aikovat jatkossakin rekrytoida ulkomailta, kertoivat hakevansa ulkomaalaisia osaajia nimenomaan työntekijätehtäviin. Hieman alle 50 prosenttia tarvitsee osaajia asiantuntijatehtäviin ja 10 prosenttia johtotehtäviin. 

”Kyselyn tuloksista herää vakava huoli siitä, että keskittyykö hallitus liikaa vauhdittamaan vain asiantuntijoiden ja erityisasiantuntijoiden maahanmuuttoa? Yrityksillä on suuri tarve myös ihan tavallisille ammattiosaajille. Myös tähän tarpeeseen pitää pystyä vastaamaan ja lisäämään laajasti työntekijöiden maahanmuuttoa”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava osaamisasiantuntija Mikko Valtonen

Kauppakamareiden kysely jäsenyrityksille tehtiin 8-13.12.2021 ja siihen vastasi lähes 1200 yritystä. 

Kokemukset ulkomaalaisten rekrytoinnista positiivisia – oleskelulupaprosessin hankaluus hidasteena 

Ulkomaalaisia osaajia rekrytoineiden yritysten kokemukset ovat erittäin positiivisia – vain noin 6 prosenttia ilmoitti, että heidän kokemuksensa oli negatiivinen. Suurin osa, noin 60 prosenttia, on rekrytoinut ulkomaalaisia suoraan yrityksen palvelukseen, ulkomaalaista vuokratyövoimaa on käyttänyt hieman yli 20 prosenttia ja noin neljännes on tehnyt kumpaakin. 

”Moni yritys ratkoo osaajapulaa rekrytoimalla ulkomaalaisia osaajia ja heidän kokemuksensa ovat erittäin positiivisia. Kuitenkin edelleen noin 60 prosenttia yrityksistä ei rekrytoi ulkomailta eikä siis hyödynnä tätä mahdollisuutta. Osaajapulan ratkaisemiseksi pitää ottaa käyttöön kaikki keinot. Me yksinkertaisesti tarvitsemme enemmän ulkomaalaisia osaajia Suomeen”, sanoo Valtonen. 

Yksi ulkomaalaisten osaajien rekrytoinnin ongelmakohdista on hankalaksi koettu oleskelulupaprosessi. Kyselyyn vastanneista yrityksistä vain kuusi prosenttia vastasi työperäisen oleskelulupaprosessin olevan sujuva. Lähes 45 prosentin mielestä prosessi on kankea tai erittäin kankea.

Noin puolet Suomeen rekrytoiduista ulkomaalaisista osaajista tulee EU-alueen ulkopuolelta. Toisin sanoen iso osa käy läpi vaivalloiskeksi koetun oleskelulupaprosessin Suomeen tullessaan. 

”Pitää muistaa, että osaajista käydään kilpailua globaalista – Suomi ei ole ainoa osaajapulasta kärsivä maa. Pohjoinen sijainti, kylmä ilmasto ja kireä verotus eivät varsinaisesti helpota osaajien houkuttelua. Suomen pitääkin saada maahantulon prosessi niin sujuvaksi, että emme ainakaan omin toimin haittaa osaajien maahanmuuttoa”, sanoo StaffPoint -konsernin toimitusjohtaja Anu Ahokas

Noin 40 prosenttia ulkomaalaisia osaajia rekrytoineista yrityksistä on käyttänyt apunaan ulkopuolista kumppania, kuten henkilöstöpalvelualan yritystä. 

”Ulkopuolinen kumppani rekrytoinnissa tarjoaa tukea ja turvaa sekä laajat verkostot löytää yrityksen tarvitsema osaaja. Mikäli ulkomaalaisen osaajan ottaminen omalle palkkalistalle tuntuu liian hankalalta, voi yritys vuokrata tarvitsemansa ulkomaalaisen osaajan henkilöstöpalvelualan yrityksen kautta. Yrityksen oma riski pienenee ja kynnys madaltuu”, toteaa Ahokas. 

Saatavuusharkinta poistettava 

Keskuskauppakamari on esittänyt lukuisia toimenpiteitä osaajien maahanmuuton vauhdittamiseksi. Yksi niistä on saatavuusharkinnan poistaminen. Viime vuosina työn perusteella haetuista oleskeluluvista hieman yli puolet on ollut saatavuusharkinnan piirissä. 

“Kyselyn tulosten perusteella tarve saatavuusharkinnan poistamiselle on ilmeinen. Myös duunareiden maahanmuuton pitää olla sujuvaa ilman toimimattoman saatavuusharkintajärjestelmän tuomaa byrokratiaa”, Valtonen sanoo.

Valtonen muistuttaa, että hallituksella on avaimet kädessään osaajien maahanmuuton helpottamiseksi. 

“Kysymys on lähinnä siitä, löytyykö poliittista tahtoa ja halua käyttää kaikkia työkalupakissa olevia työkaluja. Tätä mitataan tekojen ja tulosten, ei puheiden kautta”, painottaa Valtonen.  

Kauppakamarien kysely tehtiin 8.-13.12.2021. Kyselyyn vastasi 1184 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ympäri Suomen sekä kaiken kokoisista yrityksistä. Suurin osa yrityksistä on työnantajayrityksiä, yksinyrittäjiä oli 6,4 % vastanneista.

Lisätietoja

Mikko Valtonen 
Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija 
puh. 040 867 8250 
mikko.valtonen@chamber.fi 

Anu Ahokas 
StaffPoint -konsernin toimitusjohtaja 
puh. 050 548 0784 
anu.ahokas@staffpoint.fi 

Kategoriat:Työelämä, Kilpailukyky, Mikko Valtonen