Keskuskauppakamari: Velkaantuminen hirvittää – työllisyystoimet pettymys

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Kuva: Roni Rekomaa

Hallituksen ensi vuoden budjetin velan määrä 10,8 miljardia euroa on liiallinen, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi. Koronatilanteen takia velkaantuminen on ymmärrettävää, mutta sen vastapainoksi hallituksen olisi pitänyt kolmipäiväiseksi venyneessä budjettiriihessään tehdä uskottavia työllisyystoimia.

”Valtiovarainministeri Matti Vanhasen alkuperäinen budjettiesitys seitsemän miljardin euron velanottoineen oli perusteltu. Riihessä päälle lastattiin kuitenkin lähes 4 miljardia lisää ilman vakuuttavia toimia siitä, että velkaantuminen saadaan jossain vaiheessa taittumaan. Velanoton vastapainoksi olisi tarvittu rakenteellisia uudistuksia”, Romakkaniemi sanoo.

Erityisesti Romakkaniemeä ihmetyttää se, ettei hallitus kyennyt vieläkään esittämään riittäviä uskottavia toimia työllisyyden lisäämiseksi. 80 000 uutta työllistä vuosikymmenen loppuun mennessä ei ole riittävä.Hallitus nosti työllisyystavoitetta 80 000 uuteen työlliseen vuosikymmenen loppuun mennessä, mutta ei esittänyt uskottavia keinoja siihen.

”Esitetyt toimet eivät ole riittäviä lisäämään työllisyyttä edes sen noin 30 000 työllisen verran, mitä hallitus oli toimiensa laskenut lisäävän nyt päätetyillä toimenpiteillä. Eläkeputkea ei poistettu vaan yli 55-vuotiaiden työllisyyden nosto lykättiin jälleen työryhmään, paikallista sopimista ei kyetty edistämään eikä työn verotusta kevennetty”, Romakkaniemi luettelee.

Romakkaniemi muistuttaa, että kauppakamarien yrityksille vastikään tekemän kyselyn mukaan yritykset näkivät paikallisen sopimisen tehokkaimmaksi keinoksi lisätä työllisyyttä ja Suomen kilpailukykyä. Tätä mieltä oli yli 75 prosenttia 3150 vastaajayrityksestä. 

”On harmillista, että hallitus totesi olevansa kykenemätön edistämään paikallista sopimista, koska siitä on vaikea löytää hallituksen sisällä yhteisymmärrystä. Hallitus lykkäsi sen työnantajien ja työntekijöiden yhteisesti mietittäväksi tietäen, että näissä työryhmissä ratkaisua ei ole kyetty viimeisen vuoden aikana tekemään”, Romakkaniemi sanoo.

Pieni positiivinen työllisyyttä lisäävä toimi on työperäisen maahanmuuton tarveharkinnan lieventämiseen alueellisesti tähtäävä hanke.

Myös teollisuuden sähköveron alentaminen Euroopan minimitasolle on hyvä asia, sillä se auttaa suomalaisia yrityksiä pärjäämään kilpailussa muiden maiden kanssa. Myös väylämaksujen puolittamisen jatkaminen on hyvä asia, joskin maksujen poistaminen kokonaan olisi tuonut Suomen tässäkin kilpailijamaiden kanssa samalla tasolle.

”Kaikkinensa budjettiesitys on huolestuttava. Koronan aiheuttama työllisyyden ja sitä myöten verotulojen väheneminen ovat ymmärrettävä syy ottaa velkaa. Hallituksen on kuitenkin heti ensi vuonna palattava takaisin budjettikehyksiin ja löydettävä myös koronan hoitoon liittyvät rahat kehyksen sisältä. Velkaantumista ei voi tätä vauhtia jatkaa”, Romakkaniemi sanoo.

Juho Romakkaniemi

Juho Romakkaniemi

Toimitusjohtaja

+358 40 050 5269

Kategoriat:Työllisyys, Talous, Politiikka, Juho Romakkaniemi