Keskuskauppakamarin Romakkaniemi: USA:n kauppapolitiikan suunnanmuutos epätodennäköinen: ”Trumpin protektionistinen linja jatkuu”

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi analysoi Yhdysvaltain välivaalien vaikutusta presidentti Donald Trumpin kauppapolitiikkaan. Yhdysvaltain kauppapolitiikan tulevalla suunnalla on merkitystä myös Suomelle.

Toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi Helsingissä torstaina 30. elokuuta 2018. Kuva: Roni Rekomaa.

Yhdysvaltain välivaaleissa demokraatit saivat enemmistön edustajanhuoneeseen, ja jatkossa presidentti Trump joutuu monissa päätöksissään tekemän yhteistyötä demokraattien kanssa. Tämä luo Trumpille pidäkkeitä ajaa agendaansa läpi.

”Suomen kannalta olennaisinta on USA:n kauppapolitiikan tulevaisuus: nojataanko monenkeskiseen systeemiin, sääntöperäiseen järjestelmään mm. WTO:n puitteissa, vai jatkuvatko Trumpin yksipuoliset toimet. Tällä kaikella on suuri merkitys viennistä hyvinvointinsa saavalle Suomelle”, Romakkaniemi sanoo.

Romakkaniemen mukaan USA:n kauppapolitiikassa on turha odottaa suunnanmuutosta demokraattien menestyksen myötä. Trumpin sisäänpäin kääntynyt ja protektionistinen linja tulee todennäköisesti jatkumaan.

”Vaikka demokraatit voittivatkin, heidän valitut edustajansa ja poliittinen linjansa siirtyy huomattavasti vasemmalle, jossa on myös perinteisesti ollut suurta skeptisyyttä vapaakauppaa ja kauppasopimuksia kohtaan. Näyttäisikin ikävä kyllä siltä, että tässä Suomen kannalta merkityksellisessä asiassa puolueen vallassa olevat ääripäät löytävät toisensa. Kyse ei siis ole Trumpista, Trumpin toimintamahdollisuuksista tai kauden pituudesta, vaan odotettavissa on pidempiaikainen ilmiö. USA sulkeutuu kuoreensa, eikä ole enää johtava valtio maailmankaupan avaamisessa lähitulevaisuudessa”, Romakkaniemi sanoo.

Romakkaniemi painottaa asian vaativankin nyt EU:lta päättäväistä asennetta, sääntöperusteisen, avoimen maailmankaupan puolustajana globaalilla tasolla.

”Euroopan unioni on maailman suurin kauppablokki ja taloudellinen supervalta. Sen on käytettävä tuo asema maksimaalisesti puolustaakseen ja kehittääkseen sääntöperusteista kauppajärjestelmää sekä kehittämällä WTO:ta että solmimalla moderneja kauppasopimuksia muiden maiden ja kauppablokkien kanssa. Tässä on suuri haaste seuraavalle komissiolle ja sen Helsingissä tänään kärkiehdokkaaksi valitulle, mahdolliselle puheenjohtajalle Manfred Weberille”, hän sanoo.