Keskuskauppakamarin talous- ja hallintojohtajaksi Yvonne Backas, johtavaksi veroasiantuntijaksi Tomi Viitala

Keskuskauppakamarin talous- ja hallintojohtajaksi nimitetty Yvonne Backas (vas.) ja johtavaksi veroasiantuntijaksi nimitetty Tomi Viitala (oik.).

Keskuskauppakamarin talous- ja hallintojohtajaksi on valittu kauppatieteiden maisteri Yvonne Backas. Johtavaksi veroasiantuntijaksi on valittu kauppatieteiden tohtori Tomi Viitala. Molemmat aloittavat Keskuskauppakamarissa maaliskuun aikana. Sekä Backas että Viitala palaavat tuttuun taloon, sillä molemmilla on työhistoriaa Keskuskauppakamarista jo aiemmin.

Yvonne Backas siirtyy Keskuskauppakamariin Aviator Airport Services Finlandin talouspäällikön paikalta. Backas on työskennellyt jo aiemmin muun muassa Keskuskauppakamarin talouspäällikkönä sekä Keskuskauppakamarin osin omistaman GS1 Finlandin talouspäällikkönä ja controllerina. Backaksen vastuulle tulevat Keskuskauppakamarin talous- ja hallintoasiat.

”Keskuskauppakamarin vaikuttavuus on viime vuosina kasvanut ja palvelujen tarjonta yrityksille monipuolistunut valtavasti. Olen innoissani päästessäni tekemään työtä mielenkiintoisessa ja vaikutusvaltaisessa organisaatiossa”, Backas sanoo.

Johtavana veroasiantuntijana aloittava Viitala siirtyy Keskuskauppakamariin Deloittelta, jossa hän on veroasiantuntijana vastannut kansainvälisen verotuksen palveluista. Viitala on työskennellyt myös muun muassa Aalto-yliopiston apulaisprofessorina ja Keskuskauppakamarin veroasiantuntija.

”On erittäin motivoivaa palata tuttuun, mutta hurjasti kasvaneeseen Keskuskauppakamariin. Verotus on sekä yrityksille että yksityisille kansalaisille tärkeä asia etenkin nyt, kun julkisen talouden sopeuttamistarve on ilmeinen ja Suomi pitäisi saada takaisin kasvu-uralle. Myös kansainvälisessä verotuksessa toteutuu lähivuosina useita hankkeita, joiden osalta pitää varmistaa Suomen houkuttelevuus investointipaikkana ja suomalaisten yritysten kilpailukyvyn edellytykset. Uskon, että pitkä kokemukseni ja monipuolinen osaamiseni ovat hyödyksi yritysten ja yhteiskunnan kannalta parhaan verojärjestelmän kehittämisessä. On erittäin mielenkiintoista päästä vaikuttamaan veropolitiikkaan juuri Keskuskauppakamariin”, Viitala sanoo.

”Olen erittäin iloinen Yvonnen ja Tomin paluusta Keskuskauppakamariin. Molemmat ovat oman alansa ehdotonta huippua ja tuovat näkyvän panoksensa työhömme yritysten ja suomalaisten hyvinvoinnin edistämiseksi”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Backaksen edeltäjä Anne Horttanainen siirtyi alkuvuodesta Pääomasijoittajat ry:n toimitusjohtajaksi ja Viitalan edeltäjä Emmiliina Kujanpää johtavaksi veroasiantuntijaksi EVA:aan.

Juho Romakkaniemi

Juho Romakkaniemi

Toimitusjohtaja

+358 40 050 5269

Kategoriat:Nimitykset, Juho Romakkaniemi