Mainonnan eettinen neuvosto otti kantaa Vantaan kaupungin koronarokotekampanjaan – Kampanja hyvän tavan mukainen

mainonnan-eettinen-neuvosto

Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) on antanut lausunnon Vantaan kaupungin koronarokotekampanjasta, jonka tarkoituksena oli kannustaa nuoria aikuisia koronarokotteen ottamiseen. Neuvosto on antanut kampanjasta vapauttavan lausunnon MEN 30/2021.

Asiassa oli kysymys Vantaan kaupungin kampanjasta, jonka tavoitteena oli kannustaa nuoria aikuisia ottamaan koronavirusrokote. Kampanjaa toteuttamaan valittiin sosiaalisen median vaikuttajia. He kampanjoivat Instagramissa rokotteen ottamisen puolesta kesäkuussa 2021. Lukuisat yksityishenkilöt tekivät lausuntopyyntöjä neuvostolle katsoen muun muassa, että kampanja on ”asiaton ja vastuuton, koska rokotteilla on ehdollinen myyntilupa”. Vantaan kaupunki perusteli kampanjaa terveysturvallisuudella, sillä kampanjan kohderyhmään kuuluvien 20–24-vuotiaiden nuorten aikuisten keskuudessa koronavirustartunnat olivat kampanjan aikana kasvussa.

MEN katsoi, että kampanja ei ole hyvän tavan vastainen.

”Neuvosto kuuli asiassa Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeaa saadakseen taustatietoa lausuntopyynnöissä käytettyjen käsitteiden osalta”, kertoo mainonnan eettisen neuvoston pääsihteeri Paula Paloranta.

”Neuvosto totesi lausuntonsa lopussa, että koronarokotteita koskevaa faktapohjaista informaatiota on helposti saatavilla esimerkiksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilla. Sosiaali- ja terveysministeriön verkkosivuston mukaan rokotteet ovat yksi tehokkaimmista keinoista tartuntatautien torjumiseksi”, Paloranta sanoo.

Neuvoston lausunto oli yksimielinen. Lausunto löytyy täältä.

Mainonnan eettinen neuvosto (MEN) antaa lausuntoja markkinoinnin hyvän tavan mukaisuudesta. Se voi ottaa kantaa myös yhteiskunnallisiin kampanjoihin, jos niissä on käytetty markkinoinnin keinoja. Markkinointia suunnitteleva taho voi pyytää ennakkolausuntoa halutessaan varmistaa menettelynsä hyvän tavan mukaisuuden.

MENin toiminnasta vastaavat Mainonnan neuvottelukunta ja Keskuskauppakamari.

Paloranta Paula

Paula Paloranta

pääsihteeri

+358 50 548 0236

Kategoriat:Lautakunnat, Markkinointi, Paula Paloranta