Rakennus kuvassa? Muista nämä asiat kuvan mainoskäytössä

Usein kuulee väitettävän, että rakennuksia voi kuvata vapaasti ja että kuvia voi käyttää markkinoinnissa rajoituksitta. Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta muistuttaa, että joitakin rajoituksia on.

Kuvapankkikuvien ehdot kannattaa tarkistaa huolella ennen käyttöä. (Kuva: Pixabay)

Rakennuksen kuvan käyttämistä mainoksessa rajoittavat markkinointia koskevat säännöt ja tekijänoikeus. Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta on käsitellyt asiaa ennakkolausunnossaan LTL 921/2018.

“Mainoksessa saattaa olla esimerkiksi tunnistettavan omakotitalon kuva. Mainoksen ei kuitenkaan tulisi antaa vaikutelmaa siitä, että talon omistaja suosittelee mainostettavaa tuotetta tai yritystä, jos hän ei ole tällaiseen sitoutunut”, sanoo liiketapalautakunnan pääsihteeri Paula Paloranta Keskuskauppakamarista.

Usein markkinoinnissa käytettäviä kuvia ostetaan kuvapankeista. Paloranta muistuttaa, että kuvapankkikuvia käyttäessään markkinoijan on aina varmistettava, että kuvaa saa käyttää myös markkinoinnissa. Tämä pätee sekä rakennusten kuviin että henkilökuviin.

“Rakennusta esittävässä kuvassa saattaa samalla esiintyä henkilöitä. Jos kuvan henkilö on tunnistettavissa, mainostajan on syytä varmistaa, että kuvaa saa käyttää kaupalliseen tarkoitukseen. Toisin sanoen kuvan henkilön on tullut antaa tähän käyttötarkoitukseen nimenomainen suostumus”, Paloranta sanoo.

Keskuskauppakamarin liiketapalautakunta on viimeisimmässä ennakkolausunnossaan todennut, että jos rakennuksen kuvaa käytetään markkinoinnissa, markkinoijan tulee ottaa huomioon myös tekijänoikeuskysymykset.

Liiketapalautakunta muistutti lausunnossaan, että rakennuskin voi olla tekijänoikeudellisesti suojattu teos. Tekijänoikeussuojaa nauttivan rakennuksen saa sinänsä vapaasti valokuvata, mutta rakennuksen kuvaaminen esimerkiksi mainoksessa käytettäväksi voi edellyttää lupaa.

Mainostaja voi tarkistuttaa mainoksensa etukäteen

Yritys voi pyytää liiketapalautakunnalta lausuntoa siitä, toimiiko kilpailija hyvän liiketavan mukaisesti. Lausuntoa pyydetään usein erilaisissa markkinointiin liittyvissä kysymyksissä. Lautakunta toimii Keskuskauppakamarissa.

Myös mainostaja itse voi pyytää liiketapalautakunnalta lausuntoa suunnittelemastaan markkinoinnista. Yritys voi haluta tarkistuttaa materiaalinsa etukäteen välttyäkseen epämieluisilta seuraamuksilta. Ennakkolausuntomenettelyn etuina ovat asian luottamuksellinen ja nopea käsittely.

Liiketapalautakunta soveltaa Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n markkinointisääntöjä. Liiketapalautakunta ei sovella esimerkiksi tekijänoikeus- tai tavaramerkkilakia, mutta voi ennakkolausunnossaan kiinnittää markkinoijan huomiota aineettomiin oikeuksiin liittyviin asioihin yleisellä tasolla.