Nousukauden lämpimän tuulenvireen hyväillessä kasvojamme emme ehkä muista sitä tosiasiaa, että Suomen työttömyysaste on nytkin EU:n seitsemänneksi korkein. Suomea heikompi työttömyystilanne on vain Etelä-Euroopan maissa, kuten Kreikassa, Kyproksella ja Espanjassa.
Se johtuu korkeasta rakenteellisesta työttömyydestä, joka on seurausta maailman jäykimpiin kuuluvista työmarkkinoistamme. Käytännössä osa ihmisistä syrjäytetään pysyvästi työmarkkinoilta.
Kun ikäluokat pienenevät ja huoltosuhde heikkenee, työikäisistä huomattavasti isomman osan täytyy olla töissä. Pohjoismaisen yhteiskuntamallimme palveluiden ja tulonsiirtojen rahoituspohja pettää, jos työllisyyttä ei saada muiden Pohjoismaiden tasolle eli vähintään 75 prosenttiin. Tämä ei ole mielipide, vaan tosiasia.
Nousukauden siivittämänä työllisyysaste saattaa nousta hallituksen tavoittelemaan 72 prosenttiin. Tämä on kuitenkin vasta välitavoite. Pohjoismaisen työllisyysasteen saavuttamiseksi tarvitaan aito työmarkkinoiden ja sosiaaliturvan rakenteellinen uudistus palvelemaan työllistymistä kaikissa tilanteissa.
Tärkeintä olisi joustavoittaa yleissitovuutta. Kaikkien yritysten pitäisi päästä hyötymään vähintään vastaavista joustoista, joita työehtosopimuksissa on sovittu. Nythän sopiminen vaatii raskasta järjestäytymistä. Malli on rakennettu suurten yritysten ja ammattiliittojen tarpeisiin, vaikka nykyisin suurin osa uusista työpaikoista syntyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Palkkaamisen tekeminen houkuttelevammaksi erityisesti pienille yrityksille on siis avain työllisyyden kasvuun.
Paras vaihtoehto olisi tehdä työehtojen yleissitovuudesta perälauta, jota käytetään silloin, kun ei pystytä sopimaan muuta. Työntekijöiden järjestäytymisen on oltava universaali ruohonjuuritason oikeus ilman nykyisen ay-liikkeen monopolia.
Kun työehtojen yleissitovuus aikanaan vietiin lakiin, alkuperäisen esityksen tarkoituksena olikin, että yleissitovuudesta tulisi perälauta. Mutta eduskuntakäsittelyssä tulkinta meni paljon tiukemmaksi.
Kannattaisi palata alkuperäiseen ajatukseen perälaudasta ja hyväntahtoiseen tulkintaan joustojen mahdollisuudesta, eikä niin, että paikallinen sopiminen on tehty käytännössä mahdottomaksi pienille yrityksille. Tässä ei olisi kyse palkansaajan kyykyttämisestä. Suomen työlainsäädäntö on riittävän vahva turvaamaan työntekijöiden oikeudet.
Jotta työnteko olisi aina taloudellisesti joutenoloa kannattavampaa, täytyy sopia sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta. Yksilön toiminnan kannalta merkityksellistä on, että sosiaaliturva on yksinkertainen ja universaali. Silloin lisätulot eivät aiheuttaisi negatiivisia yllätyksiä, vaan toimeentulo olisi kaikissa tilanteissa turvattu.
Kun sosiaaliturvaa ja työtuloja yhdistetään, marginaaliveroaste on väistämättä melko korkea. Tähän auttaisi työn verotuksen keventäminen. Kaikissa tilanteissa ihmiselle pitäisi jäädä tuloistaan yli puolet käteen verojen jälkeen. Tämä ei ole ahneutta, vaan oikeus ja kohtuus. Verotuksen painopistettä pitäisi johdonmukaisesti siirtää työnteosta kulutukseen, erityisesti ympäristölle ja terveydelle haitalliseen kulutukseen laajoilla veropohjilla.
Juho Romakkaniemi
toimitusjohtaja, Keskuskauppakamari
Kirjoitus on julkaistu alun perin Kauppalehden Debatti-palstalla 3.5.2018.