Säännöt

Vastuullisuuslautakunta

Vastuullisuuslautakunnan säännöt

Vastuullisuuslautakunnan tehtävät

Keskuskauppakamarin vastuullisuuslautakunta ohjaa ja kannustaa yrityksiä toimimaan vastuullisesti. Vastuullisuusasioita ovat esimerkiksi ilmasto- ja muut ympäristöasiat, ihmisoikeudet ja sosiaalinen vastuu.

Lautakunta voi järjestää vastuullisuuteen liittyvää koulutusta.

Lautakunta voi antaa suosituksia ja kannanottoja vastuullisuusasioista.

Lautakunnan yhteydessä voi toimia jaostoja, joiden toiminnasta määrätään erikseen.

Kokoonpano

Keskuskauppakamari nimittää lautakunnalle puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja 10-12 muuta jäsentä. Jäsenet ovat yleistä luottamusta nauttivia ja elinkeinoelämää tuntevia. He edustavat mahdollisimman monipuolisesti asiantuntemusta vastuullisuuskysymyksistä elinkeinotoiminnan eri aloilla.

Vähintään yhden jäsenen on oltava oikeustieteen ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö.

Toimikausi on kolme vuotta. Jäsen voidaan nimittää peräkkäin uudelleen enintään kaksi kertaa.

Keskuskauppakamari voi erottaa jäsenen, jos hänen menettelynsä osoittaa, ettei hän nauti tehtävän edellyttämää luottamusta.

Sihteeri

Keskuskauppakamari nimeää lautakunnalle sihteerin, joka valmistelee lautakunnassa käsiteltävät asiat. Hänellä on oltava riittävä asiantuntemus, kokemus ja kielitaito.

Päätösvaltaisuus

Lautakunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi läsnä on vähintään neljä (4) muuta jäsentä.

Jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat estyneitä tai esteellisiä, lautakunta on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään neljä (4) muuta jäsentä, jotka valitsevat keskuudestaan puheenjohtajan.

Esteellisyys

Jäsen on esteellinen asiassa, joka koskee asianosaista, jonka palveluksessa hän on. Jäsen on esteellinen myös esimerkiksi silloin, jos hänellä tai hänen lähipiirillään on odotettavissa asiassa etua.

Esteellinen jäsen ei saa osallistua asian valmisteluun, käsittelyyn eikä päätöksentekoon.

Jäsenen on viipymättä ilmoitettava lautakunnan sihteerille esteellisyydestään tai seikoista, joilla voi olla merkitystä esteellisyysarvioinnin kannalta.

Asian käsittely ja päätöksenteko

Lautakunnan kokous ja käsitellyt asiat eivät ole julkisia.

Äänestäminen

Päätökset lautakunnan kokouksessa tehdään yksinkertaisella enemmistöllä. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee.

Pöytäkirja

Lautakunnan kokouksessa pidetään pöytäkirjaa, johon merkitään läsnä olevat, käsiteltävät asiat, äänestykset ja päätökset. Pöytäkirja on luottamuksellinen.

Kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri allekirjoittavat pöytäkirjan.

Salassapitovelvollisuus

Lautakunnan jäsenen ja sihteerin on pidettävä käsitellyt asiat salassa.

Ohjeet ja määräykset

Lautakunta voi antaa tarkempia ohjeita ja määräyksiä asioiden käsittelemisestä lautakunnassa.

Maksut

Keskuskauppakamari päättää mahdollisista maksuista ja niiden suuruudesta.

Voimaantulosäännös

Nämä säännöt tulevat voimaan 12. päivänä kesäkuuta 2019.