Vieraskolumni, Päivi Wood

Artikkeli on julkaistu Kauppakamarilehdessä nro. 03/2021. Kuva Liisa Takala.

01.09.2021
K3 viestintä

Digivihreästä viennistä vahvistusta Suomen kilpailukyvylle

Päästöjä vähentäville ratkaisuille liikennesektorilla on syntymässä laajat markkinat, kun EU:n laajat suunnitelmat liikenteen viherryttämiseksi etenevät.

Suomi on ollut edelläkävijä digitalisaation edistämisessä. Nokian osaamisperintö elää edelleen vahvana yritysmaailmassa ja viranomaisten aikanaan tekemät ennakkoluulottomat avaukset esimerkiksi telemarkkinoiden avaamiseksi kantavat hedelmää edelleen. Nämä tekijät tarjoavat otollisen maaperän kasvattaa myös liikenteen digitalisaatiosta kasvua ja vientiä Suomelle.

Meillä on liikennealalla useita jo vakiintuneita ja hyvässä kasvuvauhdissa olevia yrityksiä, jotka kehittävät kestävän liikenteen ratkaisuja. Suomalaiset toimijat ovat asemoituneet hyvin, meillä on liikennealalla useita vakiintuneita ja hyvässä kasvuvauhdissa olevia yrityksiä, jotka kehittävät kestävän ja vihreämmän liikenteen ratkaisuja. Näiden yritysten pärjäämisellä tulee olemaan merkittävä vaikutus liikenteen ilmastoratkaisuihin, mutta myös Suomen kasvuun ja vientiin.

Liikenneala on jo nyt merkittävä strategisen kasvun ja viennin toimiala, joka työllistää arviolta 175 000 henkilöä yli 31 000 alan yrityksessä. Suuren murrokseen onnistutaan vastaamaan ja hyödyntämään sen mukanaan tuomat edut, kun yhteistyö julkisen ja yksityisen sektorin välillä on saumatonta. Yhteinen näkemys tulevasta suunnasta ja sinnikästä vaikuttamistyö komission tuleviin ehdotuksiin muodostavat vahvan oksan Suomelle, josta yritykset voivat ponnistaa kohti isompia markkinoita.  Tulevien muutosten ihmettelyn sijaan tulevista päästövähennyskeinoista on löydettävä ne, jotka tukevat Suomen viennin vahvistumista.

Liikenteen toimiala tarjoaa mahdollisuuksia infrasta kuljetuspalveluihin ja metalliteollisuudesta ohjelmistoteollisuuteen. Alan monipuolisia mahdollisuuksia myös lisää eri liikennemuotojen vaihtelevat tarpeet uusiin energiaratkaisuihin. Päästöjen hallinta, akut ja komponentit ovat vain pitkän listan alkua.   

Liikennettä viherryttävien digiratkaisujen globaalit markkinat ovat kiihtymässä ja EU:n aloitteet viitoittavat vahvasti suuntaa. Näillä markkinoilla on kysyntää Suomessa kehitetyille ratkaisuille.

On kuitenkin hyvä muistaa, että emme yksin liikenteessä. Meidän on juostava nopeammin kuin muut, että pystymme hyödyntämään kasvavien markkinoiden mukanaan tuomat uudet liiketoimintamahdollisuudet.