Ajankohtaista Kiinasta – terveiset suomalaisille yrityksille

Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka. Kuva: Liisa Takala.
Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka. Kuva: Liisa Takala.

Ajankohtaista -juttusarjassa Keskuskauppakamarin johtaja Lenita Toivakka kertoo eri maiden ajankohtaisista asioista ja suurlähettiläiden terveisiä suomalaisille yrityksille. Sarjan ensimmäinen osa tarkastelee Kiinaa.

Keskustelimme etänä Suomen Pekingin uuden suurlähettilään Leena-Kaisa Mikkolan kanssa. Kiinasta kysellään ja keskustellaan paljon. Maan tilanteeseen liittyy paljon epävarmuutta. Pyysin suurlähettiläältä terveisiä suomalaisille yrityksille.

Kiina on mielenkiintoinen ja tärkeä 1,4 miljardin asukkaan markkina suomalaisyrityksille niin ulkomaankaupassa kuin tytäryhtiöiden sijoittumispaikkana. Maan BKT kasvaa edelleen.  Liiketoimintaympäristö Kiinassa on viime aikoina kärsinyt suurvaltojen jännitteiden voimistuttua. Vaikka maa kasvattaa omavaraisuuttaan, Kiinassa on valtavasti mahdollisuuksia suomalaiselle osaamiselle. Kiinan kiinnostus kohdistuu korkeaan teknologiaan, digitalisaatioon sekä erityisesti ympäristöön ja ilmastoon koskeviin ratkaisuihin.

Kiina on koronan vuoksi käytännössä ulkomaailmalta kiinni. Maassa on tiukat maahanpääsy- ja matkustusrajoitukset. Eurooppalaiset lentoyhtiöt eivät sinne lennä. Finnair lentää pari kertaa viikossa rahtikoneita Shanghaihin, joka on maan kaupallinen keskus. Pekingiin ei lentoja ei ole kuin kiinalaisella lentoyhtiöllä.  Arvioita maan rajojen avautumisesta on erilaisia. Positiivisemmat arviot ennustavat maan avautuvan talviolympialaisten jälkeen, pessimistisemmät arviot ennustavat rajojen aukeavan aikaisintaan ensi vuoden lopulla. Uusia koronaryppäitä on taas havaittu eri puolilla maata.

Kiinassa eletään poikkeuksellisia aikoja:

  • kiinteistöjättien romahtaminen
  • sähkönjakeluhäiriöt

Kiina haluaa vahvistaa asemaansa suurvaltana eikä kaihda koviakaan otteita ja päätöksiä. Kiinan hallituksen uusilla linjauksilla on merkitystä maan sisäiselle kehitykselle, mutta myös kaupankäynnille:

  • omavaraisuuden kasvattaminen
  • teknologian eriytymistavoitteet suhteessa länsimaisiin yrityksiin

Länsimaat ovat Kiinasta riippuvaisia monessa. Huoli onkin herännyt, miten tähän kaikkeen on suhtauduttava. Kiinan ennustaminen onkin vaikeaa. Toimintaympäristö muuttuu nopeasti. Siksi jatkuvaa tarkkailua on tehtävä. Tärkeää on, että yritykset keskittyvät tuntemaan kauppakumppaninsa hyvin.

Suurlähettilään vinkki yrityksille onkin: Tunne partnerisi – Know Your Partner

Suomalaiselle yritykselle Kiinassa on paljon markkinapotentiaalia epävarmasta tilanteesta huolimatta. Suomi on myös poliittisesti hyvissä kirjoissa. Pitkiä diplomaattisia suhteitamme arvostetaan.

Kevään kylmän kauden ja molemminpuolisten pakotteiden asettamisen jälkeen Kiinan ja EU:n välit ovat viime kuukausina hieman lähentyneet. Jää nähtäväksi, miten kaupallinen suhde lähitulevaisuudessa kehittyy. EU:n ja Kiinan investointisopimuksen ratifiointi ei kuitenkaan etene.

Kategoriat:Kansainväliset asiat