Mainonnan eettinen neuvosto
Lausunto: MEN 1/2019
Markkinoija: Fox Networks Group Oy
Viestin: Televisio (Fox)
Päätös: Vapauttava lausunto
K-18-TELEVISIOSARJAN MAINOS
LAUSUNTOTIIVISTELMÄ: Televisio-ohjelman mainoksen esitystapa huomioon ottaen mainos ei ollut hyvän tavan vastainen.
Lausuntopyyntö
Mainonnan eettinen neuvosto on saanut lausuntopyynnön yksityishenkilöltä televisio-ohjelman mainoksesta. Lausunnonpyytäjän käsityksen mukaan mainos on hyvän tavan vastainen, koska sitä on esitetty lähtökohtaisesti lapsille tarkoitetun Simpsonit-sarjan mainoskatkolla. Lisäksi zombien lävähtäminen yht’äkkiä ruutuun jump scare-säikyttelyn tapaan on hyvän tavan vastaista.
Mainos
Mainoksessa on The Walking Dead -sarjakuvan piirtäjän haastattelu. Lisäksi siinä esiintyy lyhyissä kohtauksissa myös zombieiksi maskeerattuja ihmisiä. Mainoksen lopussa näytetään kahta zombieta kävelemässä. Sarja on luokiteltu kielletyksi alle 18-vuotiailta. Mainos on 29 sekuntia pitkä. Mainosta on esitetty The Simpsons -sarjan mainostauolla.
Mainostajan lausuma
Olemme toimineet annettujen ohjeiden mukaisesti ja noudattaneet sovittuja ikärajamerkintöjä. Ohjelmamainos sisältää lieviä pelottavia elementtejä, mutta äänimaailma on hallittua eikä sisällä säikäyttäviä ääniä.
The Simpsons jaksot, jossa kyseinen ohjelmamainos oli esitetty ovat ikäluokiteltuja seuraavasti:
18.30 The Simpsons S14E21 – 7 / Ahdistus / Väkivalta
19.00 The Simpsons S14E22 - 7 / Ahdistus / Väkivalta
19.30 The Simpsons S15E01 – 12 /Ahdistus / Väkivalta
Ohjelmamainoksen ikäluokitus on vähemmän pelottava tai väkivaltainen kuin The Simpsons -sarjan jaksot, jonka yhteydessä se esitettiin. Ohjelman ikämerkintä näkyy ohjelman alussa vähintään viisi sekuntia ja jokaisen mainoskatkon jälkeen.
Mainonnan eettisen neuvoston lausunto
Kansainvälisen kauppakamarin ICC:n markkinoinnin perussääntöjen 18 artiklan mukaan lapsille tai nuorille kohdistetussa tai heitä esittävässä markkinoinnissa on noudatettava erityistä huolellisuutta. Tällaisessa viestinnässä tulee kunnioittaa myönteistä asennetta, käyttäytymistä ja elämäntapaa. Lapsille tai nuorille kohdistetussa markkinointivälineessä ei saa markkinoida heille sopimattomia tuotteita. Markkinointi ei saa sisältää aineistoa, joka saattaa vahingoittaa lapsia tai nuoria henkisesti, moraalisesti tai fyysisesti.
Mainos mainostaa zombeista kertovaa K-18 ikärajaluokituksen saanutta televisiosarjaa, jota esitetään televisiossa kello 22 alkaen.
Mainonnan eettinen neuvosto toteaa, että yksittäiset lapset saattavat kokea mainoksessa ajoittain näkyvät zombiehahmot pelottavina.
Mainoksen esitystapa huomioon ottaen mainoksen ei kuitenkaan voida katsoa olevan yleisesti pelottava. Esimerkiksi mainoksessa kuvattu haastattelutilanne, turvallisen oloinen haastateltava mieshenkilö ja mainoksen musiikki ovat omiaan häivyttämään pelottavaa vaikutelmaa.
Edellä mainituilla perusteluilla mainonnan eettinen neuvosto katsoo, ettei mainos ole ICC:n sääntöjen vastainen. Mainos ei ole hyvän tavan vastainen.
Asian käsittelyyn ovat ottaneet osaa mainonnan eettisen neuvoston puheenjohtaja varatuomari Päivi Romanov ja jäsenet päätoimittaja Iina Artima-Kyrki, varatuomari Sanna Holkeri, yrittäjä Kaarle Hurtig, varatuomari Pia Kumpulainen, Head of Digital Marketing Pekka Rantamoijanen ja oikeustieteen kandidaatti Johanna Suurpää.
Päivi Romanov
puheenjohtaja
Paula Paloranta
sihteeri