Keskuskauppakamari: Suomi ei saa jäädä jälkeen lento- ja meriliikenteen avaamisessa 

Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopolitiinen asiantuntija Päivi Wood. Kuva: Liisa Takala Helsinki.

Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood pelkää, että Suomi jää jälkeen lento- ja meriliikenteen avaamisessa. Euroopan komissio kehottaa jo avaamaan sisärajoja. Myös Suomen tulee päättää rajoitusten poistamisesta nopeasti, sillä sisärajojen sulkeminen on myrkkyä Suomen elpymiselle.

”Pahoin pelkään, että Suomi jää lento- ja merimatkustuksen avaamisessa jälkeen. Tällöin jäämme täysin tarpeettomasti takamatkalle elpymisen osalta. Rajojen avaaminen on vaikeampi päätös kuin niiden sulkeminen. Ratkaisuja on silti tehtävä”, Wood sanoo.

Wood toivoo, että Suomi kuuntelee komission antamaa kehotusta avata sisärajat kesäkuun loppuun mennessä ja kertoo selkeästi, missä aikataulussa rajoituksia puretaan. EU:n jäsenvaltiot ovat yksi toisensa jälkeen ilmoittaneet sisärajojen avaamisesta henkilöliikenteen osalta.

”Nyt on viimeinen hetki nostaa esille, mitä Suomi aikoo tehdä, mitä tavoitellaan ja millaisessa tilanteessa rajoituksia voidaan poistaa edes kahdenvälisesti. Jos edes samankaltainen tautitilanne Norjan kanssa ei ole riittävä, niin mikä sitten on”, Wood kysyy.

Nyt tarvitaan selkeyttä Suomen linjan osalta siihen, milloin ja millä kriteereillä liikennettä tullaan avaamaan. Esimerkiksi matkustajavarustamot joutuvat tekemään suunnitelmia ja avaamaan myyntiä ilman tietoa seuraavista askelista rajoitusten suhteen.

“Lähimatkailun mahdollistaminen olisi luonteva ensimmäinen askel. Rajoitusten purku merimatkailun osalta lähimaihin on ensisijaisen tärkeää. Suomen naapurimaa Viro on jo vapauttanut vapaa-ajan matkustamisen niihin lähimaihin, missä koronatilanne on riittävän hyvä. Luonnollisesti Suomelle rajojen avaamisen vaikeuskerrointa lisää se, että Ruotsin virustilanne on hyvin erilainen. Rajojen avaamisen kannalta on tärkeää, että koordinointi tehdään yhteistyössä jäsenmaiden ja naapurimaiden kesken”, Wood sanoo.

”Käpertyminen sisäänpäin ei ole ratkaisu myöskään elpymisen kannalta. Matkailu ei ole juurikaan saanut tukea koronan aikana. Meilläkin olisi syytä saada matkailun osalta talouden rattaat pyörimään, kuten muuallakin Euroopassa. Milloin Suomi tekee oman ratkaisunsa siitä, miten toimitaan 15.6. alkaen kun nykyinen tilanne sisärajojen osalta päättyy”, Wood sanoo.

EU-maiden osuus Suomen tavaraviennistä on lähes 60 prosenttia. Tämän takia sisämarkkinoiden tilanne pitää saada auki myös Suomen osalta mahdollisimman pian.  ”Suomi elää viennistä ja viennin edellytys on aktiiviset ja toimivat yhteydet. Parasta lääkettä myös maakuntalennoille olisi varmuus siitä, miten ja milloin henkilöliikenteen avaaminen Suomen rajojen ulkopuolelle tapahtuu”, Wood sanoo.

Kategoriat:Liikenne, Koronakriisi, Päivi Wood