Vanhustenhoidon tilanteen nouseminen valtakunnan ykkösuutiseksi saattaa olla vuoden paras uutinen – ainakin jos yksipuolisista hirttäjäisistä päästään analysoimaan tilannetta ja ryhtymään johtopäätösten vaatimiin toimenpiteisiin, toteaa Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa. Hän peräänkuuluttaa, ettei nyt esillä oleva tapaus saa päätyä ainoastaan vaalityökaluksi.
“Vuosien varrella on ollut esillä liian monia huonoon hoivaan liittyviä tapauksia niin julkiselta kuin yksityiseltä sektorilta. Kutakin tapausta vatvotaan aikansa julkisuudessa, kunnes siirrytään seuraavaan kohuaiheeseen. Olisi toivottavaa, ettei yksittäisillä tapauksilla ratsasteta vain vaalien takia, vaan että niiden johdosta käynnistetään aidosti sellaiset toimet, joilla vanheneva väestömme saa laadukasta hoivaa”, Linnainmaa sanoo.
Linnainmaa painottaa, että kuntatalouden tilanne Suomessa on laajasti sellainen, että yhä iäkkäämmäksi elävän väestön hoiva pitäisi saada yhä halvemmalla. Tämä on hänen mukaansa epäilemättä johtanut liialliseen hintapainotukseen tarjouskilpailuissa. Myös hankintaosaamisessa voi olla puutteita.
“Jos kunnat haluavat laatua hoivapalveluissa, tarjouskilpailuihin tulee asettaa täsmällisiä kriteereitä palvelusta. Henkilöstömitoitus ei välttämättä ole ratkaiseva, vaan keskeistä on se, mitä vanhusten odotetaan saavan esimerkiksi tilojen, ravinnon, hygienian ja virkistyksen suhteen. Siihen on toki oltava valmis, että korkeampi palvelutaso maksaa enemmän, mistä päästään julkisen talouden kestävyysvajeeseen ja välttämättömyyteen nostaa työllisyysastetta. Myös kuntien kantokykyä ja tarvetta kuntien yhdistämiseen tulee tarkastella”, hän sanoo.
Julkistalouden kohentamistarpeen lisäksi Linnainmaa listaa muitakin harkittavia toimia vanhuspalveluiden parantamiseksi. Hankintasopimuksia voisi tehostaa sanktioilla, ja omavalvonnan lisäksi tehtävät pistokoekäynnit ryhdittäisivät sopimusten toteuttamista. Lisäksi yrityksen hallituksessa riittävään toimialaosaamiseen tulisi panostaa sekä toisaalta myös henkilöstön alalle soveltuvuutta tarkastella.
“Tehokkainta olisi sopia sopimusrikkomuksista sopimussakko. Silloin ei tarvitse erikseen arvioida ja kiistellä sopimusrikkomuksen aiheuttaman konkreettisen vahingon määrästä, kun jo valmiiksi on sovittu, mitä rikkomuksesta seuraa. Yllätyskäynnit, joissa selvitetään sovitun palvelutason toteutuminen epäilemättä ryhdittävät sopimusten toteuttamista. Varsinkin, jos selkeästä rikkomuksesta seuraa sopimussakko”, hän perustelee.
Linnainmaa painottaa, että julkisessa keskustelusta unohtuu usein, että hoivapalveluiden tuottamista johtavat ja tekevät ihmiset.
“Yrityksen hallitus ja ylin johto vastaavat yrityksen strategiasta, prosesseista ja yrityskulttuurista. Hallituksessa tulee olla riittävä toimialaosaaminen, muuten hoiva-alan toimintaa ja siihen liittyviä riskejä ei välttämättä ymmärretä riittävästi. Jos yritys haluaa menestyä pitkällä tähtäimellä, se ei voi tuottaa huonoa palvelua ja siten hankkia itselleen huonoa mainetta. Hallituksella ja yrityksen muulla johdolla on vastuu yrityksen menestyksestä, ja yrityksen riskienhallintaan kuuluu myös maineriskien torjuminen”, hän sanoo.
Koulujen opinto-ohjauksessa tulisi Linnainmaan mukaan miettiä aiempaa enemmän alalle soveltuvuutta. Hän korostaa, ettei henkilöstöä pidä syytellä, sillä enemmistö alalla on ammattitaitoista ja motivoitunutta.
“Hoiva-alan työ vaatii henkilöstöltä motivaatiota ja empatiaa, eivätkä muistisairaat vanhukset aina ole helpoimpia hoidettavia. Alalle tulisi ohjata henkilöitä, joilla on halua ja kykyä tehdä tätä vaativaa työtä, jossa palkkaus ei yllä teollisuuden hyväpalkkaisiin töihin. Soveltuvuutta pitäisi painottaa koulujen opinto-ohjauksessa entistä enemmän. Samoin hoitohenkilöstöä kouluttaville oppilaitoksille tulee antaa enemmän työkaluja keskeyttää alalle soveltumattomien henkilöiden opinnot, mihin ei tällä hetkellä ole riittäviä mahdollisuuksia”, hän sanoo.