Uusimmat
Eurooppalainen liikenneverkkopolitiikka on merkittävä väline investointien, kasvun ja työpaikkojen luomiseksi. On kaikkien etu, että kansallisiin tarpeisiin pohjautuvat liikennehankkeet saavat rahoitusta EU:n budjetista, toteaa Keskuskauppakamarin johtava liikenne- ja elinkeinopoliittinen asiantuntija Päivi Wood.
Liikennehankkeet tukevat alueellista saavutettavuutta ja lisäävät investointeja Suomeen. Liikenneverkkopolitiikkaa vahvistamalla tuetaan sisämarkkinoiden kehitystä sekä suomalaista ja eurooppalaista kilpailukykyä, Wood muistuttaa.
”Suomen ääntä Brysselissä on voimistettava, jotta eurooppalaisia liikenneverkkoja uudistettaessa myös Suomen rahoitussaanto paranee. Aktiivista yhteistyötä tarvitaan kansallisella tasolla”, Wood sanoo.
Koronapandemia on osoittanut Suomen kaltaiselle reuna-alueen jäsenvaltiolle, että eurooppalainen liikenneverkko on hyvin merkityksellinen myös Suomen saavutettavuudelle, muistuttaa Wood.
“Satamat ovat olennainen osa liikenneverkon toimivuutta ja ulkomaankaupan sujuvuutta. Suomen satamat ovat toteuttaneet liikenteen EU-rahoituksen turvin useita liikenteen päästöjä vähentäviä ja puhtaan merenkulun edistämiseen tähtääviä investointeja. Investointitarpeita on myös tuleville vuosille. Vuorovaikutus komission ja parlamentin kanssa on juuri nyt välttämätöntä”, summaa Suomen Satamaliitto ry:n toimitusjohtaja Annaleena Mäkilä.
INFRA:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö muistuttaa, että kansallisiin suuriin raideliikennehankkeisiin on saatavilla rahoitusta EU:lta. Rahoituksen saaminen edellyttää, että Suomi on sitoutunut näihin hankkeisiin. “Vaikka Suomella on tarve edistää nopeita raideliikenneyhteyksiä, ei maantieverkostoakaan pidä unohtaa. Pinta-alaltaan Suomen kokoisessa harvaan asutussa maassa tarvitaan toimivaa ja kattavaa maantieverkostoa”, Syrjö painottaa.
Keskuskauppakamari, Suomen Satamaliitto ja INFRA oy järjestivät torstaina 21.1.2021 Eurooppalaiset liikenneverkot –tapahtuman, jossa käytiin läpi TEN-T –politiikan tulevaisuutta.